Vinkkejä tuleville vaihtareille

Mooi! 

Ennenku alotan, niin pakko sanoa, että tällä hetkellä mun elämäs ei oo tapahtunu juurikaa mitään. Sen takia ei oo mitää sellasia perus sitteteinsitäjatätä-postauksia tiedossa nyt ihan heti. Koulu alkaa ens keskiviikkona, joten vajaa viikko on vielä lomaa. Sen jälkeen onki taas niin paljon ohjelmaa, että ajattelin nyt vain nautiskella tän viimesen viikon ja nukkua paljon. Haha. Meillä kuitenki on täälä kotona kaikenlaista pientä tekemistä koko aja, ja saan viettää aikaa mun host-perheen kans ku Jasperki muuttaa pian Melbourneen :'( 

Mutta NIIN! Tämän yritän tehdä taas niinku sen edellisenki (paitsi, että vähemmän kirjoitusvirheitä kiitos). Pyysin siinä edellisessä postauksessa kertomaan, että millasia vinkkejä hauatte tai mihin asioihin haluaisitte mun kiinnittävän huomiota, mutta koska sinne ei tullu ku yks kommentti Eevalta, meidän sukujuhlis hyppineistä hörhelömiehistä, niin teen tämän sit samalla tyylillä kun sen edellisenki!

Ja niinku jo siinä edellisessä postauksessa mainittinki, niin nämä on taas mun mielipiteitä ja tarkotuksena ei oo sanoa, että tehkää näin tai noin, vaan haluan vaan, että joku muuki ku minä vois oppia mun virheistä. 

Jos joku muistaa niin kirjotin sillon ihan aluksi postauksen enkuksi Bellalle. Sillon ku se tuli käymään mun luona Etelä-Pohjanmaalla. Ton viikon aikana myös skypetettiin mun ensimmäisen host-äidin kans. Se tuli sillai KABOOM enkä edes ehtiny jännittää koko asiaa, mutta siinä skypettäessä Bellan kans sen äidille niin olin kumminki se, joka oli koko aika hiljaa. Näin ku myöhemmin ajattelee, niin oli tosi hyvä, että skypetettiin. Oli jotenki ihana tietää vähän enemmän, että minne oon menossa ja kuka sielä on aluksi vastaassa. Joten jos teillä on samanlainen mahdollisuus tavata joku teidän tulevasta host-perheestä, niin suosittelen. Ja vaikkei oliskaan niin koittakaa uskaltautua skypettämään host-perheenne kans. Ei se oo mitenkää välttämätöntä, enkä olis yksin varmaan uskaltanukkaan, mutta näin jälkeenpäin oon kuitenki tosi ilonen, että sain mahdollisuuden skypettää niiden kans.

 En koskaan ollu mitenkää rohkee puhumaan englantia, varsinkaa muiden Suomalaisten edessä.  En tiä mistä se johtuu, mutta mua jotenki ahdistaa sellanen. Tunnen useita ihmisiä, jotka ei edes suostu yrittämään. Tavallaan ymmärrän, toisaalta taas en voi käsittää miksi se on niin. Jos ootte ku minä ja jännitätte englannin puhumista, niin uskokaa tai älkää nii se helpottaa niin nopeeta ku pääsette kohdemaahanne, että viikon päästä ette edes muista, että teitä joskus jännitti. Uskoisin, että se sama muiden kielien kans. Opitte kyllä, ja ei kukaan odota, että puhutte täydellistä englantia, espanjaa, saksaa, japania, mitä ikinä. Olkaa avoimin mielin, niin hiljaa hyvä tulee. 

Ite en oo varsinaisesti opiskellu englantia täälä, vaan oon imuroinu kaikki uudet sanat ja lausahdukset ku pikkulapsi. Aina ku oon itekseni höpötän jotain sanaa tajuamatta, että ees teen niin. Näin puoli vuotta Ausseissa asuneena voin sanoa, että mun kohdalla se on ainaki toiminu. Oon oppinu suhteellisen paljon uusia sanoja ja ainaki muiden mielestä mulla on nykysin Austraalialainen aksentti. Ite en tiedä sanoa, en enää muista miltä mun enkku kuulosti sillon ku tulin tänne.

Mun vaihtovuosi alko sillon syksyllä sillä ku menin puhumaan mun opolle, että oon miettiny vaihtoon lähtemistä. Meidän koulun opo anto mulle sillon paikallisen Rotary-clubin NVA'n (Nuorisovastaavan) käyntikortin, jossa oli nimi ja puhelin-numero. En muista koska soitin sinne, mutta odotin, että oon yksin kotona ja olin niin hermostunu, että kävelin puhelimeni kans ympäri taloa ja kirjotin sen numeron alas, ja tarkistin satakertaa ennenku uskalsin soittaa. Haha. Sit soitin, mikä ei todellakaa loppujen lopuksi ollu ees kovin paha. Mua neuvottiin sielä, että mun pitäs tehdä hakemus ja lähettää se mun Rotary-Clubille johonki tiettyyn päivään mennes. Sit ku se puhelu loppu niin muistan hyppineeni ihan onnes sohvalla ja juoksin ympäri taloa ja höpötin ittellelleni jotaki sekavaa, en ees muista mitä. Muistan vaan, että olin ihan super ilonen, että tein sen. Seuraavat päivät sit tein mun hakemusta, ja pohdin vaikka kuinka paljo, mitä haluan kertoa ja millanen oon ja miksi ja mitä. 

Jossain vaiheessa sain kutsun haastatteluun ja voi luoja ku mua jännitti. En kertonu kellekkää, että oon menos haastatteluun, koska en halunnu kuulla mitään neuvoja asiaan liittyen. Mun haastattelu taas meni mun mielestä aika huonosti. Jännitin niin paljon, että ei huh. Olin vain hiljaa ihan liikaa, enkä tienny mitä sanoa. Itekseni oon vaan miettiny, että thank god että olin ainut hakija, muuten en olis varmaan päässy vaihtoon. Tai ainaki siltä musta tuntu. Sielä haastattelussa mulle sanottiin, että ne lähettää mut ja muistan kuinka olin ihan super innoissani, mutta ainut mitä sain sanotuksi oli "kiitos". Haastattelun jälkeen kun kävelin pihalle krouvista (missä se haastattelu oli), niin menin istumaan jonnekki penkille. Kädet tärisi ja olin niin innoissani, ettei koskaa aikasemmin. Siinä samalla soitin eka äitin taas hakemaan ja sen jälkeen isälle. HUH. En oo koskaan kokenu mitään vastaavaa. 

Siitä se kaikki sit vihdoin virallisesti alko. Se valtava paperisota, mistä en ikinä olisi selvinny ilman äitiä. Olin niin stressaantunu ja ahdistunu, että olisin vain halunnu polttaa sen paperinivaskan. Tammikuussa puolestaan oli ensimmäinen Rotary ilta. En tienny yhtää mitä odottaa. Sielä meidän piti esitellä ittemme ja sit käytiin läpi kaikkea, mitä tapahtuu seuraavaksi ja sääntöjä ja muuta. Illan huippukohdaksi kuitenki jäi se ku mentiin läpi ihan normaaleja powerpointteja ja sit yhtäkkiä siihen tuli lista nimistä ja siinä peräs meidän kohdemmaat! Ite etin ihan tohkeessa mun omaa nimeä, ja sit ku löysin sen ja sanan Australia sen perästä, niin katoin suu auki sitä vaikka kuinka kauan. Äiti ja isä ja Sami (isäpuoli) höpötti keskenään siinä jo jotain, mutta mulla ei oo mitää muistikuvaa mikä se oli. Katoin vaan suu auki. Sit ku sain itteni taas hereille niin katoin vaan isää ja sanoin "Jösses, mä lähren Australiaan!". Nyt on kyllä jo tammikuun loppupuolta, mutta jos teillä ei oo ollu sitä vielä sielä niin MENKÄÄ hyvät ihmiset. Jäätte paljosta paitsi ja jos ette ite pääse millään menemään, niin järjestäkää joku sinne teidän puolesta. 

Seuraava kokoontuminen oli toukokuussa, Lahdessa. Saattaa olla, että se ei oo sielä tänävuonna. En tiedä. Tämä puolestaan oli koko Suomen Royary vaihtareille. Se alko lauantai-aamulla ja loppu joskus myöhään iltapäivällä. Sielä oli paaaljon lisää tietoa. Tapaat sielä kaikki joiden kanssa lennät yhdessä sun kohdemaahan, saat lisää tietoa sun lentoaikatauluista. Saat myös tietää sun kohdemaan piirin. Eli paljonpaljon jännittävää tietoa. Kannattaa mennä!

Lähdöstä haluan sanoa sen verran, että se tulee niin nopeeta, ettette uskokkaan! Nauttikaa nyt kaikista teille normaaleista asioista. Perheestä, äitistä, isästä, sisaruksista, omasta sängystä ja huoneesta, koulusta ja kavereista. Harrastuksista. KAIKESTA. Meillekki sanottiin näin sielä Lahdessa, mutta en silti jotenki tajunnu nauttia näistä niin paljoa ku mitä olisin voinu. Muistan ku mulla oli laskuri puhelimes. Laitoin sen joskus 100 päivän kohdalla rullaamaan alas ja tadaaa, ei menny aikaakaa ku oli aika pakata ja jännittää viisumia ja muuta. Kuinka jännittävää oli, että joka aamu ku heräs niin siinä oli taas hurja yks päivä vähemmän......

Olkaa muuten ajoissa liikenteessä sen viisumin kans! Luin viime vuonna jonku blogia, jossa se kerto kuinka neljän päivän New Yorkin matka oli jääny väliin ku viisumin kans oli tullu jotain ongelmia. Eikä ne ongelmat ollu edes sen ite aiheuttamia. Joten, ihan ittenne takia olkaa asialla :) 

Kaikki kyseli multa koko aika, että "Joko jännittää?!?!?" , mikä luultavimmin on teillä kaikilla edessä. En koskaan tajunnu, et oon oikeesti lähdössä jonnekkin. En ennenku oli se viimenen viikko jäljellä ja alotetiin pakkaamaan. Sillon ku Bella oli meillä niin muistan ku itkin äitille sitä, että en tuu pärjäämään." Oon liian ujo, eikä mun englanti oo edes kovin hyvä" yhyy. Tais lukiossa olla pelkkää 6sta kaikki enkun kurssit. En muistanu mainita tätä siinä kysymyspostauksessa sillon joskus, mutta joo tuli mulla sittekkin heikkoja hetkiä. En vain muistanu niitä. Uskoisin myös, että se on ihan normaalia jännittää sitä. Mulla se vaan iski sillon viimesellä viikolla. Kaikki tuntu viimeseltä kerralta. Vika päivä koulus mun omien kavereiden kans. Vikat tunnit meidän lukiolla vuoteen ja viimenen koeviikko. Viimestä kertaa isällä vuoteen. Vika halaus mun siskopuolelle ja äitipuolelle. Vika yö mun omas sängys ja kodis. Näin vikaa kertaa mun kavereita ja olin viimesissä säbä harkoissa. 

Ku vihdoin päästiin lentokentälle niin sielä en juurikaa enää itkeny. Mulla oli sielä jo valmiiksi yks kaveri matkassa mukana, jonka kans astuttiin porteista läpi ja heilutettiin heipat meidän perheille ja jatkettiin matkaa. Aika pian se suru muuttu kuitenki jännitykseksi. Viimenen aamupala suomessa lentokentällä ja sit astuttiin koneisiin. Muistan ku vielä katoin alas sieltä pilvien päältä ja ajattelin "Suomi, vikaa kertaa vuoteen". Sen kaiken te tuutte kokemaan. Mutta älkää huoliko, jos minä selvisin niin selviitte tekin :) 

Sit ku meette teidän host-perheisiin niin auttakaa ja olkaa reippaita. Kysykää kysymyksiä ja olkaa kiinnostuneita. Aina ku ahdistaa tai muuten vain ottaa päähän joku asia teidän perheessä, niin muistakaa, että Rotary perheet on vapaaehtosia. Niiden ei siis oo mikään pakko hostata teitä, joten älkää olko kiittämättömiä. Voitte aina sanoa niille, että on huono päivä tai muuta niin heidän ei tarvii ihmetellä, että ovatko he tehneet jotain väärin tai vastaavaa.  Auttakaa ruuanlaitossa, siivouksessa ja muussa sellasissa perus normaaleissa asioissa. Pitäkää huoneenne siistinä, eikä sellasessa sekamelskassa niinku mun huone aina haha.. Okei ei oo niin vakavaa. Mutta esimerkiksi mun toisessa host-perheessä mun host vanhemmat halus, että petaan mun sängyn joka aamu ja vaikken varmaan koskaan oo pedannu mun sänkyä aamulla niin ku kiltisti tottelee, niin hyvä tulee! Kokkailkaa myösteidän perheille jotain suomalaista ainaki kerran sinä aikana ku ootte kysesessä perheessä. Tuokaa myös mukananne jotain pientä, jokaselle perheellenne. Jotain perus suomalaista. Ite toin suklaata ja sen lisäksi salmiakkia maistiaisiksi. Toi muutaman pienen muumi-pyyhkeen, alvar-aalto maljoja (niitä sellasia pieniä :D ), pienen kirjan nimeltä "Meet the Finns", mikä oli tosi hyvä! Eikä sen tarvii olla mitään valtavan isoa, mutta kuitenki jotain, että osotatte, että ootte muistanu teidän perheitä. 

Älkää myöskään suunnitelko liikaa omia menoja ja tekemisiä kysymättä host-perheeltänne, koska you never know voi olla, että ne on jo suunnitellu sulle jotain. Mulle on täälä kerrottu, että kyseisestä asiasta on aikasemmin ollu ongelmia. Ei varmaan oo kovin kiva sille host-perheellekkään jos ne on järjestäny sulle jotain, ja ainut mitä saat sanotuksi on "mulla kyllä on menoa jo sillon.... ". Ite en koto-Suomessa juuri koskaan raportoinu kellekkään mitä tein. Menin ja tulin suhteellisen vapaasti, mutta älkää tehkö niin eidän kohdemmaissa. 

Sit rotareihin. Jos teidän Rotary-Clubi haluaa teidän menevän kokouksiin niin menkää. Älkää jaksako ruveta siitä valittamaan tai muuta, vaikkei ne aina välttämättä ookaa kaikkista mielenkiintosimpia. Rotarit on kuitenki ne jotka teistä pääasias pitää huolta, ja kyllä niitä kiinnostaa mitä teille kuuluu ja mitä te teette. Olkaa tekin aina kiinnostuneita mitä niille kuuluu ja yrittäkää opetella nimiä. Mun nimimuisti on olematon ja en todellakaan muista kaikkien 55 ihmisen nimeä mun Rotary-Clubista, mutta joka kerta mennään parempaan päin! Samalla ku ootte mukavia teidän rotary-jäsenille niin ne järjestää teille kaikkea mukavaa tekemistä. Ite oon ollu mun rotary ihmisten kans vaikka ja missä. Kaikenlisäksi jos et meinaa päästä jonnekki niin aina löytyy joku joka on vapaaehtonen kuskaamaan sua. Mulla olis jääny kokonaan väliin mm. yks rotari viikonloppu ja huippkohtana on se, että yks mies mun clubista ajo Sydneyyn ihan vaan sen takia koska mulla oli liput One Directionin keikalle ja muuten en olis päässy menemään. Kotona oltiin 1 aikaan aamulla ja tämän kyseisen miehen piti olla töis jo viideltä aamulla. HUH. Kuinka moni lähtis ajamaan toisen takia tollasen syys takia?! Recpect. Ja muistakaa aina kertoa, että arvostatte sitä, että ne kuskaa! Niin ja kiittäkää. 

Suomi-esitelmästä sen verran, että älkää viittikö tuhlata suomipäiviänne sen tekemiseen. Ite tein sen kokonaan täälä Ausseissa. Ihan turhaan rotarit pelotteli siitä etukäteen ja muutenki tuhlasin ihan liikaa energiaa koko asian ajattelemiseen. Teillä kyllä tulee olemaan aikaa tehdä se sielä kohdemmaassanne, ja jos rotarit laittaa sen liian nopeeta niin aina voitte sanoa, että voisko sitä siirtää vähäsen myöhemmälle. 

Teillä tulee ihan varmasti paljon asioita eteen siellä, minne ikinä oottekaa menossa, mitä ette ikinä osannu edes kuvitella. Niin hyviä ku huonojaki ja just ne huonot on ne mitkä kasvattaa teitä ihmisenä. Tuutte huomaamattanne muuttamaan ajatusaailmanne ihan päälaelleen. Tuutte myös huomaamaan, että ne asiat, jotka ennen oli teille tärkeitä ei merkitte nykyään enää yhtään mitään ja jotkut asiat joita piditte itsestäänselvinä niin on muuttunu asioiksi, joista enää nykysin vaan haaveilette. Osa teidän kavereista ei tuu tuntemaan teitä enää ku palaatte takasin Suomeen tai sä et välttämättä enää edes halua olla joidenki sun aikasempien kavereiden kans tekemisissä. Kaikki tulee muuttumaan. Asiat ei oo huonommin tai paremmin ne on vain erilailla. 

Ite aina ku masentaa tai itkettää tai jännittää niin sanon itelleni "Tänne tultiin kasvamaan!". Se toimii mulla aina. Sen jälkeen on seuraavat kaks sekunttia parempi olo ja sit sanon sen taas uudestaan. Hoen myös itelleni kuinka "Ei se oo niin vakavaa!". Mikä on totta. Nimittäin teidän vaihtovuotenne aikana tuutte olemaan se, joka mokailee koko ajan. Puhuu mistä sattuu, ihan vaan siks, koska et tunne sanoja ja tekee mieli vain höpöttää jotain. Sillon ku opitte nauramaan itellenne, niin voitte olla varmoja, ettei teillä oo mitään hävittävää!

Teidänki siis kannattaa keksiä itellenne joku lausahdus, mihin uskotte niin paljon, että se tekee teidän olosta paremman vain sanomalla sen itellenne. Kannattaa keksiä se suomeksi, niin teidän ei tarvii hävetä sitä jos se on joku supernolo, ku kukaan ei tiedä mistä te puhutte! 

Mutta kaikenkaikkiaan pitäkää aina mielessänne, että mitä ikinä teillä tuleekaan sielä eteen niin te pystytte siihen. Koska if you can dream it, you can do it! ♥

Maija